Peräseinäjoen Toive noudattaa koronaviruksen viranomaissuosituksia

12.3.2020


Johtokunta on päättänyt keskeyttää harjoitus- ja kilpailutoiminnan seurassa maaliskuun loppuun saakka, minkä jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Peräseinäjoen Toive ry noudattaa Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, eri ministeriöiden linjauksia tapahtumien järjestelyjen suhteen koronavirus covid-19 -epidemiatilanteessa. 

Peräseinäjoen Toiveen johtokunta on päättänyt keskeyttää harjoitus- ja kilpailutoiminnan seurassa maaliskuun loppuun saakka, minkä jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Suomen hallitus on päättänyt, että kaikki yli 500 hengen tilaisuudet perutaan 31.5.2020 asti. Hallitus myös kehottaa pienempien tilaisuuksien järjestäjiä tekemään riskiarviot omista tapahtumistaan. 

Tämän lisäksi Suomen hallitus kehottaa rajoittamaan ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet tai perussairaat. 

Jos epäilet koronavirustartuntaa, toimi paikallisten terveydenhuoltoviranomaisten ja THL:n ohjeiden mukaisesti ottamalla yhteyttä paikalliseen viranomaiseen ennen päivystykseen hakeutumista. Toimi näin myös, jos olet ollut läheisessä kontaktissa koronavirukseen sairastuneeseen henkilöön. 


Lisätietoa Covid -19 tilanteesta saat ajantasaisesti THL:n sivuilta: https://thl.fi/fi/

Lisätietoa:
Matias Juupaluoma
Voimistelu- ja urheiluseura Peräseinäjoen Toive ry
Puheenjohtaja 
+358 45 26 26 436
matias.juupaluoma@hotmail.com