Toive mukana tulevaan

7.1.2020

Peräseinäjoen Toiveen puheenjohtaja Matias Juupaluoma.
Peräseinäjoen Toiveen puheenjohtaja Matias Juupaluoma.

Peräseinäjoen Toiveessa on kyse parhaimmillaan yhteisöstä, joka antaa iloa, tunteita ja merkityksellisyyttä myös ympärilleen. Koko kylälle.

Vuosien ja vuosikymmenten vaihteet ovat yleensä hetkiä, jolloin ihmiset tekevät yhteenvetoja menneestä elämästä. Omassa facebook-maailmassa lukuisat ystävät kävivät vuodenvaihteessa kertausta menneestä vuosikymmenestä vuosi kerrallaan. 

Vaikka vuosikymmen tuntuu menneen hurjan nopeasti, näyttää vierelle katsoessa elämässä tapahtuneen käsittämättömän paljon. Yhdet ovat lähteneet maailmalle rakentamaan tulevaa kouluttautumisen ja uraputken kautta. Toisten kohdalla nuorista on kasvanut jo vastuullisia vanhempia. 

Kuluneen vuosikymmenen aikana sain itsekin ylioppilaslakin päähän Peräseinäjoen lukiolla, suoritin Reserviupseerikoulun ja lähdin opiskelemaan. Työ- ja järjestöelämä ovat kouluttaneet hyvin. Maailmaa on saanut nähdä ja palata kotilakeuksilleen.

Menneen kertaaminen on usein vuodenvaihteessa paikallaan. Jalansijan hakeminen seuraavalle askeleelle on paljon varmempaa, kun tuntee perustan kunnon. Samalla tulee kuulosteltua itseltään, mitä tulevana vuonna voisi tehdä toisin. Päätös tulee vielä laittaa toimeen.

Yhden kohdalla se voi olla päätös terveellisempiin elämäntapoihin. Vanhoista tavoista poisoppiminen voi kuitenkin olla haastavaa. Mikäli samassa veneessä on toinen, niin painolasti on jo puolet kevyempi kantaa. Yhteiset tavoitteet ja päämäärät tuovat sisältöä. Onnistuessa riemu on tuplaten suurempi.

Tähän kiteytyy paljon syitä, miksi urheiluseuratoiminta houkuttelee mukaansa. Osallistuminen ja yhdessä tekeminen on yksi suurimmista tekijöistä, joka tuo jaksamista arkeen.

Haastankin sinut miettimään, josko tulevana vuonna lähtisit liikkeelle? Tällä hetkellä jaostomme etsivät liikkujia eri lajeihin ja joukkueisiin. Mikäli liikkuminen hyvässä seurassa kiinnostaa, ota yhteyttä sopivan lajijaoston vetäjään!

Jotta pystymme liikuttamaan mahdollisimman onnistuneesti, tarvitsemme jatkuvasti toimintamme kannalta elintärkeitä talkoolaisia. Koko seura pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Olemme kiitollisia kaikesta osaamisesta ja ajasta, mitä teillä on antaa tapahtumien, seurahallinnon ja joukkueiden pyörittämiseen.

Peräseinäjoen Toive on osoitus seurasta, joka on tärkeä palanen peräseinäjokista yhteisöä ja elämänmenoa. Asioiden tärkeys korostuu erityisesti menetyksen hetkellä. Peräseinäjokea olisi vaikea kuvitella ilman Toivetta.

Tulevaisuuteen katsoessa uskon, että Toiveesta on luomaan uutta energiaa ja elämänsisältöä koko Peräseinäjoen alueella. Toivon, että peräseinäjokiset voivat kokea yhä vahvempaa omistajuutta ja osallisuutta seurasta.

Niin, että aina voi kokea saavansa takaisin enemmän, kuin on antanut.

Tervetuloa mukaan!
 

Matias Juupaluoma
Peräseinäjoen Toiveen puheenjohtaja

045-26 26 436
matias.juupaluoma(at)hotmail.com 

 

Toive vuonna 2020

Menneen vuoden aikana myös Toiveen toiminnassa tapahtui paljon. Näkyvin muutos tapahtui heinäkuussa, kun seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja arvostettu urheilumies Martti Ahokas nukkui pois. Toiveen yhteisöllisyydestä kertoo paljon, että asioidenhoitajia löytyi suuriin saappaisiin niin pesäpallokauden loppuunsaattamiseksi, kuin seurahallintoonkin.

Marraskuun kokouksessa myös johtokunnassa tapahtui muutoksia, kun joukko johtokunnassa pitkään vaikuttaneita urheilumiehiä siirtyi arvostetuksi taustatueksi. Peräseinäjoen Toive kiittää Keijo Mannia, Antti Kuivista, Matti Toivosta ja Matti Riihiojaa suuresta työstänne Toiveen eteen!

Johtokunta 2020:

Matias JuupaluomaPuheenjohtaja045-262 6436matias.juupaluoma(a)hotmail.com
Hannu VuolleSihteeri044-291 9634hannu.vuolle(a)kurikka.fi
Juha JulmalaJäsen040-681 7610juha.julmala(a)gmail.com
Henna KantoJäsen050-311 7723henna.kanto(a)live.com
Juha KoivistoJäsen0500-564 972koivistojuha(a)netikka.fi
Pasi KoivulaJäsen040-551 1096koivula.pasi(a)gmail.com
Kai KöykkäJäsen0400-443 697kai.koykka(a)gmail.com

 

Keijo ManniVarajäsen  
Jani OjanenVarajäsen  
Kati PastoVarajäsen  
Jukka RajalaVarajäsen  
Jussi RitolaVarajäsen  
Esa WalliusVarajäsen